Esimerkki: Eeva Matinollin testamenttilahjoitus

Turun Yliopistosäätiö on vastaanottanut vuonna 2016 kuolleen kouluneuvos Eeva Matinollin testamentin perusteella varoja lähes 1,5 miljoonaa euroa. Säätiö on perustanut Eeva Matinollin nimikkorahaston, joka jakaa tukea Turun yliopistossa tehtävään Suomen historian tutkimukseen.

Eeva Matinolli toimi lähes koko työuransa Puolalan yhteislyseon ja sittemmin Puolalanmäen lukion ja Puolalan koulun opettajana ja rehtorina.  Eeva Matinollin aviomies historiantutkija, dosentti Eero Antero Matinolli kuoli jo vuonna 1981. Pariskunnalla ei ollut lapsia.

– Eeva Matinolli omistautui työlleen opettajana ja rehtorina. Hänen johdollaan Puolalasta kehittyi korkeatasoinen oppilaitos. Vapaa-ajan harrastuksena hän laati mm. Rymättylän kunnan historiateoksen, jota on pidetty aikanaan kuntahistorian esimerkkityönä. Hän oli kirjoittamassa myös Naantalin historiaa sekä tutki kotikuntansa Vesilahden historiaa. Lisäksi hän toimi muun muassa Turun historiallisen yhdistyksen sihteerinä ja hallituksen jäsenenä, kertoo Turun Yliopistosäätiön hallituksen varapuheenjohtaja, professori Riitta Pyykkö.

– Eeva Matinolli oli opettajana vaativa, mutta tuon ajan opettajaksi poikkeuksellisen keskusteleva. Olin aikanaan teinikunnan puheenjohtaja, ja muistan, että rehtorin puheille pääsi oppilaiden asioissa aina tarvittaessa. Hän oli valmis kuuntelemaan ja hakemaan ratkaisuja – mutta perustelujen piti olla kunnossa, Pyykkö jatkaa.

Turun yliopiston Suomen historian oppiaineelle Eeva Matinollin testamenttilahjoituksella on suuri tieteellinen merkitys.

– Nykyajassa on kasvava tarve kotimaisen historian tutkimukselle, ei ainoastaan valtiolliselle tai sotahistorialle, vaan suomalaisten arkisen menneisyyden ymmärtämiselle. Suomen historiaa tutkitaan ja kirjoitetaan yhä edelleen voittopuolisesti suomen kielellä, mikä luo luontevan väylän tutkijoiden, uusien tutkimustulosten ja niin sanotun suuren yleisön välille, korostaa Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen.

Merkittävä testamenttilahjoitus mahdollistaa vuosittain yli 40 000 euron myöntämisen apurahoina Turun yliopistossa tehtävään Suomen historiaan liittyvään tutkimustyöhön.

– Apurahat julistetaan haettavaksi normaalisti kevään haussa ja moni, erityisesti nuorten tutkijoiden tutkimushanke saa kaivattua rahoitusta. Itsekin tutkijana toiminut Eeva Matinolli ymmärsi tuen sekä rahallisen että kannustavan merkityksen, kertoo Riitta Pyykkö.

Eeva ja Eero Matinollin kotikirjasto on nähtävillä Liedon Vanhalinnassa lokakuun 20. päivänä alkaen. Kirjasto sisältää mielenkiintoisen kokoelman Matinollien pariskunnan laajasta kiinnostusten kohteista.

Lisätiedot:
Turun Yliopistosäätiön hallituksen varapuheenjohtaja, professori Riitta Pyykkö, puh. 040 834 4086, riitta.pyykko@utu.fi

Turun Yliopistosäätiön asiamies Pekka Kanervisto, puh. 040 507 5900, pekka.kanervisto@utu.fi

Lisää Eeva Matinollista Yliopistosäätiön rahastoesitteessä.

Turun Yliopistosäätiön tehtävänä on tukea ja edistää Turun yliopiston toimintaa. Säätiön tärkein toimintamuoto on sen rahastot, joiden tuotoista säätiö jakaa apurahoja tieteellisen tutkimuksen edistämiseen. Säätiön 80 rahaston yhteenlaskettu arvo on noin 70 miljoonaa euroa. Rahastot on pääosin perustettu yksityishenkilöiden merkkipäivä- ja testamenttilahjoitusten sekä eri organisaatioiden lahjoitusten pohjalta, ja ne usein kantavat lahjoittajan nimeä.