Bengtskär 120 vuotta!

Bengtskärin majakan 120-vuotisjuhlaa ja samalla Bengtskärin taistelun 85-vuotisjuhlaa vietettiin 9.6.2026. Tilaisuuden avajaissanat lausui perhe Wilson. Juhlapuheen majakalla piti Bengtskärin neuvottelukunnan puheenjohtaja, amiraali evp. Kari Takanen. Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa alla. Yliopistosäätiön tervehdyksen lausui toimitusjohtaja Mikael Luukanen. Musiikista vastasivat Sonja Lumme ja Arne Nylander.

Paula ja Per Wilson ovat ansiokkaasti huolehtineet majakan kunnossapidosta ja matkailusta jo 30 vuoden ajan. Sukupolven vaihdos on tehty hallitusti ja nyt vetovastuu on seuraavalla sukupolvella eli Nora Wilsonilla ja hänen puolisollaan Henrik Wilsonilla.

Kuvat: Turun Yliopistosäätiö / Mikael Luukanen

Amiraali evp. Kari Takasen juhlapuhe Bengtskärin majakan 120-vuotisjuhlan kunniaksi

Hyvät juhlavieraat, majakan ystävät, merenkulkijat ja Saaristomeren perinnön vaalijat,

Seisomme tänään yhden Suomen merkittävimmän merenkulun muistomerkin äärellä. Bengtskärin majakka täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Se on ikä, joka kantaa sisällään niin rakennuksen kestävyyttä, historian dramaattisuutta kuin toivoa tulevasta.

Valon synty karikoiden keskelle

Ennen kuin majakka kohosi Bengtskärin paljaalle kallioluodolle, tämä merialue oli merenkulkijoiden painajainen. Tarina kertoo laivuri Bengtistä, joka haaksirikkoutui luodolle ja joutui surmattavaksi saaristolaisten toimesta – siitä luoto sai nimensä. Mutta todellinen tragedia oli se, että lukemattomat laivat ajoivat karille näillä vesillä, eikä tarkkaa lukua edes tiedetä.

Kun Hankoon valmistui Suomen ensimmäinen talvisatama vuonna 1874 ja liikenne vilkastui, vaarallinen reitti Bengtskärin vesillä kävi kestämättömäksi. Päätös majakasta kypsyi hitaasti, mutta lopullinen sysäys oli höyrylaiva Helsingforsin haaksirikko uudenvuodenpäivänä 1905.

Rakentaminen alkoi kevättalvella 1906. Arkkitehti Florentin Granholm laati piirustukset kansallisromanttiseen ja jugend-tyyliin. Graniittikivet louhittiin saaren omasta kalliosta, tiilet tuotiin Hangosta. Vaikeissa olosuhteissa, kun aallot huuhtoivat luodon yli ja veivät osan tarvikkeista mereen, majakka valmistui uskomattomassa ajassa – vain yhdeksässä kuukaudessa. Valo sytytettiin ensimmäisen kerran 19. joulukuuta 1906.

52 metriä merenpinnasta kohoava torni oli valmistuessaan Pohjoismaiden korkein majakka. Se näkyi 37 kilometrin päähän ja täytti aukon Utön ja Hangon välillä.

Vuonna 1906 asennettu valolaite toimi petrolilla. Liekki paloi 135 mm korkeassa ja 85 mm leveässä asbestisukassa, ja sen valo heijastettiin ja vahvistettiin paksuilla kolmikulmaisilla prismoilla. Valon voimakkuus vastasi 580 000 kynttilää, ja sen kantomatka oli 37 kilometriä. Aluksen komentosillalta se voitiin havaita yli 40 kilometrin päässä. Valolaitteiston valotunnuksena oli kolme välkkyä 20 sekunnin välein.

Majakka – koti ja linnoitus

Bengtskär ei ollut pelkkä tekninen laite; se oli koti. Viisi majakanvartijaperhettä asui ympäri vuoden saaressa. Enimmillään väkeä oli 32 henkeä, joista 21 oli lapsia. Majakassa toimi jopa koulu, jotta lapset eivät joutuneet lähtemään saarelta opiskelemaan. Elämä oli karua mutta yhteisöllistä – lampaat vietiin kesäksi lähisaarille laiduntamaan, ja sikoja sekä kanoja pidettiin pihapiirissä.

Mutta meri toi mukanaan myös sodan. Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset risteilijät SMS Augsburg ja SMS Magdeburg ampuivat majakkaa kohti noin 200 laukausta elokuussa 1914. Kolmekymmentä osumaa – mutta torni kesti.

Toisen maailmansodan aikana majakka muuttui strategiseksi tähystys- ja tulenjohtopaikaksi ennen kaikkea Välirauhassa Neuvostoliiton hallintaan luovutetun Hankoniemen suuntaan.

Bengtskärin majakan taistelu käytiin jatkosodassa 26. heinäkuuta 1941. Neuvostoliittolainen maihinnousuosasto hyökkäsi saarelle tavoitteenaan räjäyttää Pohjoismaiden korkein majakka, jota suomalaiset käyttivät tärkeänä tähystys- ja tulenjohtopaikkana.

Aamuyöllä alkanut yllätyshyökkäys onnistui aluksi saaren puolustajien tultua yllätetyiksi, ja neuvostojoukot valtasivat majakan alakerrokset. Suomalaiset vetäytyivät ylemmäs majakan torniin ja onnistuivat pitämään asemansa kranaattien ja kiivaan tulituksen avulla.

Iltapäivällä suomalaiset saivat Örön linnakkeelta ja muilta saarilta apuvoimia, joiden turvin neuvostojoukot lyötiin takaisin tai vangittiin. Taistelua ei käyty vain Bengtskärillä vaan mukana olivat myös meri- ja ilmavoimat. Onnistunut lopputulos oli mahdollinen vain kaikkien puolustushaarojen yhteistoimin.

19 tuntia kestänyt taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Taistelussa kaatui 32 suomalaista ja arviolta kymmeniä tai jopa yli sata neuvostosotilasta.

Taistelujen aikana majakka sai pahoja vaurioita, mutta se jäi pystyyn – kuten Suomi ja Suomen kansa käydyssä sodassa.

Sotien aikana majakan valot olivat sammutettuina. Alkuvuosina majakka loi ympärilleen eloisan kyläyhteisön kouluineen. Parhaimmillaan 1930-luvulla, saarella eli mainitut reilut 30 henkilöä, mutta jatkosodan jälkeen sinne palasivat enää työvuoroaan tekevät majakanvartijat.

Vuonna 1968 majakka automatisoitiin, ja koko saari jäi tyhjilleen. Majakan historiassa alkoi synkempi vaihe. Majakka alkoi rapistua pahoin jääden ilkivallan ja säiden uhriksi. Hufvudstadsbladet kirjoitti 1980-luvulla, että sää oli onnistumassa siinä, missä neuvostoliittolaiset aikanaan epäonnistuivat: majakan tuhoamisessa.

Sodan jälkeen valolaitteisto muutettiin sähkökäyttöiseksi, minkä jälkeen se sai virtansa dieselgeneraattoreilla ladattavasta akustosta. Sähköloiston teho oli 500 wattia, ja valon kantomatka pysyi samana. Majakkalyhty purettiin 28. elokuuta 1968 ja korvattiin asetyleenikaasulla toimivalla kaasulyhdyllä. Kaasulyhty korvattiin kesällä 1983 sähkölyhdyllä, jonka teho oli noin 40 wattia. Valon kantomatka pieneni samalla noin 20 kilometriin. Tarvittava sähkö tuotettiin tornin huippuun asennetulla tuulivoimalalla.

Uusi aika

Ajan hampaan oli annettu nakertaa majakkaa vailla huolenpitoa.

Kesällä 1991 saarella vietettiin Bengtskärin taistelun 50-vuotismuistojuhlaa. Majakka oli silloin todella huonossa kunnossa. Juhlallisuuksien aikaan majakkaan ei päässyt sisälle, koska se oli niin huonossa kunnossa. Hometta oli joka puolella, lattioita puuttui ja koko majakka oli täysin rapistunut. 50-vuotisjuhlallisuuksiin osallistui paljon veteraaneja. Veteraanit surkuttelivat majakan kohtaloa ja olivat sen puolesta jotenkin katkeran oloisia. He muistelivat sitä, kuinka olivat taistelleet siellä henkensä edestä ja nyt kukaan ei välittänyt majakasta.

Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa saariston kehittämisprojektissa tuolloin työskennelleelle Paula Wilsonille osallistuminen Bengtskärin taisteluiden 50-vuotismuistotilaisuuteen kesällä 1991 oli käänteentekevä hetki, joka vaikutti Wilsoniin henkisesti niin paljon, että koko elämä kääntyi uuteen suuntaan, hän kertoo myöhemmin eräässä haastattelussa.

Vuonna 1992 Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus vuokrasi majakan, ja kolmevuotiset korjaustyöt alkoivat. Majakasta kunnostuksesta ja ylläpidosta tuli Paula ja Per Wilsonin elämäntehtävä, josta me kaikki voimme tänään olla heille kiitollisia, kun katsomme tätä uljasta majakkaa.

Vanhaa tyyliä kunnioittaen majakka avattiin matkailijoille vuonna 1995. Vuonna 2000 Turun Yliopistosäätiö osti majakan varmistaakseen sen säilymisen jälkipolville. Yliopistosäätiön perustehtäviin kuuluu tutkimuksen ja koulutuksen tukeminen, mutta yksi tehtävistä on myös suomalaisen kulttuuriperinnön vaaliminen. Siihen Bengtskär oli juuri sopiva kohde. Satavuotisjuhlien kunniaksi vuonna 2006 torni peruskorjattiin, ja tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioitti juhlaa läsnäolollaan noin 200 muun kutsuvieraan lisäksi.

Vuodesta 1995 saakka majakka on toiminut periaatteella, jossa Wilsonien perhe ylläpitää matkailutoimintaa ja vastaa pienemmistä korjauksista, suuremmat ovat Yliopistosäätiön vastuulla. Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat lahjoitusvaroin tukeneet majakan ylläpitoa.

Tänään majakka on yksi Suomen suosituimmista ja kansainvälisesti tunnetuimmista majakkakohteista. Säistä riippuen saarella vierailee vuosittain 13 000–15 000 kävijää. Se on museo, hotelli, ravintola, kappeli ja ennen kaikkea elävä kertomus siitä, miten valo voittaa pimeyden – sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Saari on myös tunnettu haahkoistaan. Bengtskärin karuissa maisemissa pesii jo yli 500 haahkaa.

Tulevaisuus

Majakan kunnostustöitä on jatkettu vuosittain. Kun kyseessä on 1906 valmistunut majakka, tekeminen ei lopu kesken. Viime vuosina majakalla on tehty myös isoja muutoksia. Bengtskärin majakka liitettiin valtakunnan sähköverkkoon loppuvuodesta 2022. Saaristomeren pohjaan asennettiin noin 20 kilometriä pitkä merikaapeli, joka korvasi saarella aiemmin käytössä olleet, kalliit ja paljon huoltoa vaatineet dieselgeneraattorit, jotka kuluttivat 30 000 litraa polttoainetta vuosittain. Sähköverkkoyhtiö Caruna toteutti hankkeen.

Tänä päivänä Suomen eteläisin asuttu saari on siirtynyt käyttämään uusiutuvaa energiaa. Majakan lämmitys tehdään energiatehokkaasti ja ympäristöystävällisesti kahdella 16 kW:n maalämpöpumpulla, jotka keräävät energian neljästä 200-metrisestä kaivosta.

Samalla saarelle porattiin myös vesikaivo saaren vesihuollon turvaamiseksi.

Arvoisa juhlayleisö!

Tänä päivänä Bengtskärin majakka voi oikein hyvin. Kolmekymmentä vuotta majakan kunnossapidosta ja matkailusta vastanneet Paula Wilson ja Per Wilson ovat siirtyneet saarella emeritus rooliin, ja vetovastuu pariskunnan elämäntyöstä on siirtynyt eteenpäin uudelle sukupolvelle, eli Nora Wilsonille ja tämän puolisolle Henrik Wilsonille.

Viime vuosina Bengtskär on saanut uudenlaista huomiota myös turvallisuuspoliittisena kohteena. Saarelle vedetty merikaapeli turvaa viranomaisten viesti- ja sensorijärjestelmiä majakan huipulla, ja majakan strateginen merkitys merirajan läheisyydessä on yhtä ajankohtainen nyt kuin sata vuotta sitten.

Bengtskärin majakka on Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Se ei ole vain kivitorni merellä – se on testamentti suomalaisesta sitkeydestä, merenkulkijoiden toivon symboli ja silta menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.

Kun kiipeämme tornin 252 askelman portaita ja näemme maiseman, joka avautuu joka suuntaan – kohti Hankoa, Utötä, avomerta – me näemme saman näkymän, jonka majakanvartijat ja sotilaatkin näkivät. Ero on vain siinä, että meidän ei tarvitse pelätä pimeää. Valo palaa edelleen.