Kirjoittaja: marjukka

|

Turun yliopiston tutkijoille lähes 1,6 miljoonaa euroa

Turun Yliopistosäätiö on myöntänyt kevään 2025 apurahat Turun yliopiston tutkijoille ja tutkimusryhmille. Apurahoja myönnettiin 246 kpl yhteissummaltaan 1 597 216 euroa. Suurin osa apurahoista myönnettiin väitöskirjatutkimuksiin. Turun Yliopistosäätiö jakaa vuosittain apurahoja…

Vuosikertomus 2024 on ilmestynyt
|

Vuosikertomus 2024 on ilmestynyt

Vuosi 2024 oli Turun Yliopistosäätiön historiassa merkittävä, sillä silloin tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Turun yliopisto valtiollistettiin. Tavallaan Yliopistosäätön historia voidaan laskea myös vuodesta 1927, jolloin kansalaiskeräyksen järjestänyt Turun…

Kevään 2025 apurahat
|

Kevään 2025 apurahat

Turun Yliopistosäätiön hallitus on tehnyt päätöksen kevään 2025 apurahoista. Apurahat julkistetaan Snellmanin päivänä 12.5.2025. Myöntöpäätökset apurahansaajille lähetetään huhtikuun aikana. Väitöskirja-apurahat Aalto-Setälä Emil (10 980)Aarnio Jenna (13 176)Abdelmagid Ahmed (1 916)Adeseye…

Yliopistosäätiö mukaan ilmastosopimukseen

Yliopistosäätiö mukaan ilmastosopimukseen

Turun Yliopistosäätiö on liittynyt mukaan Turun kaupungin ilmastotyön kumppanijoukkoon. Turku edistää kunnianhimoisia ilmasto- ja luontotavoitteitaan yhtenä Euroopan sadasta edelläkävijäkaupungista osana EU:n ilmastomissiota. Turun tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunkialue vuoteen 2029…

| |

Kevään 2025 apurahat

HAKUAIKA 3.-24.2.2025 Turun Yliopistosäätiön kevään 2025 apurahat (1 630 000 €) julistetaan Turun yliopiston väitöskirjatutkijoiden, post doc -tutkijoiden, tutkijoiden, opettajien ja tutkimusryhmien haettaviksi 3.-24.2.2025. Haku tapahtuu verkkopalvelun kautta. Yliopistosäätiön hallitus päättää apurahoista huhtikuussa. Apurahojen jako…

Pekka Kanervisto eläkkeelle!

Pekka Kanervisto eläkkeelle!

Eilen 31.10.2024 päättyi yksi aikakausi Turun Yliopistosäätiön historiassa, kun asiamies kanslianeuvos Pekka Kanervisto siirtyi viettämään eläkepäiviä – tai kuten säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Heinonen ilmaisi, säätiön vapaaehtoistyöntekijäksi. Pekan työura säätiön…