Kauppatieteet, oikeustiede
- Rahasto on perustettu Keskinäinen Vakuutusyhtiö Sammon lahjoitusvaroin vuonna 1970 Turun yliopiston täyttäessä 50 vuotta. Rahasto on nimetty Sammon entisen toimitusjohtajan, kauppatieteen tohtori h.c., varatuomari Ilmari Katajan mukaan; rahaston varat ovat Turun Yliopiston valtiollistamisen yhteydessä siirtyneet Turun Yliopistosäätiölle.
- Rahaston tuottoa käytetään vuosittain Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan määräämällä tavalla jaettavaksi apurahoina oikeustieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edistämiseen tai oikeustieteellisen kirjallisuuden hankkimiseksi tiedekunnan kirjastoon.
- 91 558 € / 3 095 €
- Rahastoesite (pdf)

- Rahasto on perustettu Turun Yliopistosäätiön hallituksen päätöksellä yhdistämällä entiset säätiön hallinnassa olevat Eurooppaoikeuden rahasto, Oikeustieteen rahasto sekä Vakuutus- ja sijoitusoikeuden rahasto. Rahastojen pääoma on saatu yritysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden tekemistä lahjoituksista. Vuonna 2024 säätiön täyttäessä 50 vuotta, rahaston pääomaan siirrettiin Yleisrahastosta 500 000 € merkkipäivän kunniaksi.
- Rahaston tuotosta ja tarvittaessa myös pääomasta tuetaan Turun yliopistoa jakamalla apurahoja oikeustieteellisen opetuksen kehittämiseen ja oikeustieteelliseen tutkimukseen sekä tiedekunnan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen edistämiseen.
- 697 664 € / 18 930 €
- Rahasto on perustettu Turun Yliopistosäätiön juhlavuotena 2024. Yliopistosäätiö perusti 50-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi Turun yliopiston kaikille tiedekunnille oman nimikkorahaston ja siirsi Yleisrahastostaan 500 00 euron pääoman.
- Rahastosta myönnetään apurahoja Turun kauppakorkeakoulussa tapahtuvaan tutkimukseen ja opetukseen. Rahaston varoja voidaan käyttää myös tiedekunnan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen edistämiseen.
- 494 787 € / 12 128 €