Turun Yliopistosäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi Mikael Luukanen

Turun Yliopistosäätiön hallitus on valinnut säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Mikael Luukasen. Luukanen siirtyy Turun Yliopistosäätiön toimitusjohtajaksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston (Avi) ylijohtajan tehtävästä 1.8.2021 alkaen.

– Mikael Luukasella on erinomaiset edellytykset säätiön kokonaisvaltaiseen kehittämiseen läheisessä yhteistyössä asiamies Pekka Kanerviston, säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston sekä Turun yliopiston kanssa. Säätiö tarjoaa hyvin ainutlaatuisen näköalapaikan yliopisto- ja säätiömaailmaan, korostaa Turun Yliopistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki.

Mikael Luukanen on aiemmin työskennellyt elinkeinoelämän esimiestehtävissä ja viimeiset 11 vuotta Lounais-Suomen aluehallintovirastossa. Aluehallintoviraston ylijohtajana hän on toiminut vuodesta 2015 lähtien.

Turun Yliopistosäätiön toimitusjohtajana Luukasta odottavat monipuoliset tehtävät, joissa yhdistyvät tieteentekemisen tulevaisuuden tukeminen sekä säätiön sijoitusomaisuudesta ja taloudesta huolehtiminen.

– Monipuolisessa työtehtävässä korostuu sen merkitys: Turun yliopiston tukeminen ja sitä kautta vahva yhteiskunnallinen tehtävä. Toimitusjohtajana haluan osaltani vahvistaa säätiön toiminnan jatkuvuutta, kehittymistä ja lisätä tietoisuutta sen toiminnasta. Odotan yhteistyötä Yliopistosäätiön hallituksen ja hallintoneuvoston, Turun yliopiston sekä muiden sidosryhmien kanssa. Nykyisen toimeni kautta myös alueen monet toimijat julkisyhteisöistä elinkeinoelämään ovat tuttuja, korostaa Luukanen.

Turun Yliopistosäätiön nykyinen asiamies Pekka Kanervisto siirtyy 1.8.2021 alkaen säätiön varainhankinnan kehittämisen pariin. Kanervisto jatkaa säätiön palveluksessa kolmen vuoden ajan puolipäivätoimisesti ennen eläköitymistään.

Lisätietoja:

  • hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki, puh. 050 587 9648
  • säätiön toimitusjohtaja (1.8. alkaen) Mikael Luukanen, puh. 040 162 0125
  • säätiön asiamies Pekka Kanervisto, puh. 040 507 5900

Turun Yliopistosäätiön tehtävänä on tukea ja edistää Turun yliopiston toimintaa. Säätiön tärkein toimintamuoto on sen rahastot, joiden tuotoista säätiö jakaa apurahoja tieteellisen tutkimuksen edistämiseen. Säätiön 80 rahaston yhteenlaskettu arvo on noin 63 miljoonaa euroa. Rahastot on pääosin perustettu yksityishenkilöiden merkkipäivä- ja testamenttilahjoitusten sekä eri organisaatioiden lahjoitusten pohjalta, ja ne usein kantavat lahjoittajan nimeä. www.yliopistosaatio.fi

Liitteenä olevat kuvat ovat vapaasti median käytettävissä: